Tällä viikolla haastesanana on saapuminen

Valokuvatorstain tämän viikon (120.)  haaste on Draama.

 

 

Tämä kuva on tosin ollut aikaisemmassakin postauksessa, mutta menköön uusintana.

Valokuvatorstaissa 14.1  tälläinen haaste .

Haasteenamme on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).

"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu.\" (ss. 107-108)

 

Mahtoiko olla isokin hätä?

Monessakohan perheessä ylle lavastettu tilanne on oikea ja vielä ihan arkea?

 

  "... silirimpsis, sileä tie..." valokuvatorstain tämän viikon aihe 

Melkein valmis

 

Pitkästä aikaa mukana..

Viikon haastetta ehdotti Erkka,  Tehtävänä on tutkailla yläpidon valitsemaa kuvaa ja lähteä analysoimaan, assosioimaan, tai jatkojalostamaan sitä oman kuvan kautta, kuten Erkka kommentissaan kaavailee.

Minne vie pimeä polku, läpi synkän metsän.. (ylläpidon kuva)

Luo metsäläisen, menninkäisen, kiven harmajan, satujen syntyyn..

Tänne kulkivat usein kesäiset retket pojan ollessa nuorempi, monet tarinat olemme kivimenninkäisestä keksineet. Nyt poika on jo omasta mielestään liian vanha, mutta kuitenkin odottaa että pääsee sadut kertomaan myös pikkusiskolleen.. ehkä jo ensi kesänä.